Kolmen tomaatin keitto

5 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

500 g säilyketomaattia
4 dl vettä
1 iso sipuli
valkosipulia maun mukaan
tuoretomaattia
aurinkokuivattua tomaattia
suolaa
basilikaa
timjamia
rosmariinia
paprikajauhetta
loraus punaviiniä tai jos ei ole niin punaviinietikkaa
vaaleita leipäpaloja ja oliiviöljyä
hiukan chiliöljyä tai suosimaasi vahvaa pippuria
pinnalle persiljasilppua tai basilikanlehtiä
tilkka kermaa tai hapankermaa, tai ruokalusikallinen maustamatonta tuorejuustoa

Jaa resepti

Ohje

Kuullota kevyesti sipuli ja valkosipuli paistinpannulla ja laita sitten kattilaan, johon lisätään vesi ja säilyketomaatti. Kuutioi ja pilko tuoretomaatti ja aurinkokuivatut tomaatit, ja lisää keittoon, jota kannattaa keitellä hiljaisella lämmöllä vähintään kymmenisen minuuttia.

Halutessasi voit tässä vaiheessa tehdä sauvasurvimella keitosta sileää ja tasaista, tai vaihtoehtoisesti pilkkoa kaikki ainekset jo alussa hyvin hyvin pieniksi, että maut sekoittuvat keitossa hyvin.

Lisää tomaatin terävyyttä poistava maitotuotetilkkanen ja mauille täyteläisyyttä tuova punaviini ja mausteet ja keittele hetki hiljalleen. Paahda leipäpalat oliiviöljyssä niin, että saavat hiukan väriä. Päälle hiukan vihreää; tuorebasilikaa tai persiljaa. Keitto toimii sekä kylmänä, että lämpimänä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 7 Aurinkoisen tomaatin pasta
  • 5 3 Kolmen kalan keitto
  • 2 0 Kahden tomaatin piirakka
  • 8 8 Kolmen sipulin keitto
  • 5 4 Kylmäsavulohta lehtitaikinassa tomaatin kanssa
  • 2 4 Salaisuuksien keitto

Kommentit

Mehukatti
Juhlava ja runsas tomaattikeitto. Herkkua..